Pennitön uneksija

Ihminen ilman unelmia on kuin talo ilman kattoa.  En oikein koskaan osannut isommalti unelmoida. Ehkä olen ollut liian järki-ihminen haaveilemaan sellaisesta jota en ehkä koskaan tavoittaisikaan. Siinä menisi se järki.  Olen aina elänyt tätä päivää, mutta monesti herään siihen, kun ajatukset vaeltaa jossain ihan muualla. Monesti lapsuuden kesissä, ystävissä, metsäreissuissa... Eli uneksia osaan kyllä! Ja pennejä ei ole enää valmistettu vuosiin. Sekin vielä. 

Minulla on aina ollut kirjoittamisen palo. Haluaisin laittaa kirjaimia perätysten niin, että saisin tuotua ilon, surun, epätoivon, onnen ja rakkauden tunteita elämänmakuisesti julki. 

Kirjoitan blogissani mm.

  • osuuskuntayrittäjyydestä
  • työttömyydestä
  • elämästä Korvatunturin juurella
  • valokuvauksesta
  • porotilan elämästä
  • ketogeenisesta ruokavaliosta

Blogi-teksteissä tulee olemaan myös affiliatelinkkejä (*), jotka merkitään tekstiin sulkujen sisällä olevalla tähdellä. Jos menet linkistä ostamaan suosittelemani tuotteen, saan siitä rahallisen komission. Mutta pelkkä linkin katsomassa käyminen ei aiheuta sinulle kuluja. 

Muista klikata blogin osoitetta niin saat sen kokonaisuudesssaan auki!


Tämmöisenä päivänä, kun kaikki menee päin mäntyä, on hyvä ottaa puheeksi myös se meidän kaikkien inhoama ja vihaama kapine, vaaka. Vaikka silti suhde siihen on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Ihan lapsesta asti on vaakaa tuijotettu ja sen näyttämää lukemaa joko peukutettu tai inhottu. Mutta piti siis 55 vuotta täyttää ennen kuin ymmärsin sen,...

Lupasin edellisessä postauksessa kirjoittaa seuraavaksi vähän ruokavaliosta. Pidän lupaukseni ja olen siihen valmistautunut mm. valokuvaamalla aterioitani. Hassua, en koskaan ole ymmärtänyt miksi syömiset pitää kuvata, kun ne kuitenkin ulos tullessaan on kutakuinkin samannäköistä. Se varmasti on jonkun sortin taidelaji, ja pakko sanoa jo nyt, että...

Minä & Keto

15.01.2020

Tuntuuko sinustakin epäoikeuden mukaiselta se, että toiset saa syödä vaikka, kuinka paljon silti lihomatta? Kun taas itsellä kilot tulee jo ruuan katsomisestakin? Ruukaatko sinäkin aloittaa laihdutuskuurin heti ensi maanantaina?

Blogiteksit

Ketogeeninen ruokavalio

Ystävyys

  • Todellinen ystävä puukottaa sinua edestä

Työttömyys

  • Voi tuhannen tunaria

Nettimaailma

  • Löydytkö sinä googelsta?

Elämä ja sen eri käänteet

  • Minäkö maka jouluihminen?

Uutiskirjeen tilaus

* indicates required