Vierailu hiilarihöttömaassa

05.03.2020

"Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin" Kiinalainen sananlasku

Vaikka sitä itse luulee olevansa kauhean lujahermoinen ja vakaa omissa päätöksissään, ei tarvitse kuin hetki, jolloin ajatus lähtee harhailemaan sinne tänne...ja se on siinä! Sen jälkeen järki katoaa ja muistot hiipivät mieleen ja kieleen antaen luvan tehdä ihan mitä vain. Kuulostaako tutulta?

Kerron nyt teille tarinan, joka on valitettavasti joka sanaltaan totta. Tarinan, joka sisältää opetuksen, tai ehkä montakin. Toivoisin kuitenkin, että se opetus olisi jos kompastuu niin pystyy myös nousemaan ylös ja olemaan entistä vahvempi.

Minulla on nyt ketoelämää takana yli vuosi. Sen vuoden aikana olen päässyt irti suurimmasta osasta vaivojani. Aiemmin vaivanneet närästys ja nivelvaivat olivat jo jääneet muistoiksi, jotka eivät enää edes todellisilta tuntuneet. Kunnes viime viikolla balanssipäivän jälkeen tuli toinen balanssipäivä ja sitten vielä toinen. Ne nyt sinällään eivät sisältäneet mitään kovin dramaattista ja olisin itseltäni anteeksi pyytämällä selvinnyt ihan hienosti takaisin "kotiin" ketolle. Mutta nyt alkuviikolla olin reissussa ja ne päälle jääneet balanssipäivät antoivat minulle jotenkin oudolla tapaa itselleni luvan ostaa karkkia, ostaa pitsaa ja kaikkia muuta erittäin vähän ketoystävällistä mättöä. Ymmärsin kyllä tekeväni väärin, mutta ihan tietoisesti jostain hullusta syystä, annoin itselleni luvan tehdä niin. Melkein kilo irtsareita, joita oikeasti en vissiin eläissäni ole yhteensäkään syönyt niin paljoa. Suklaata, suklaata, mustana, vaaleana ja valkoisena.... ei ollut kadonnut lihasmuistista mihinkään se kädenliike, joka ohjaa herkkuun tarttumisen jälkeen käden koti suuta. Tahdoton ele.

Aamuun asti kaikki meni hyvin, pienestä pirusta, joka istui olkapäällä huolimatta. Mutta aamuyöstä kun heräsin, olisin voinut itkeä, kun närästi niin kauheasti. Ruokatorvea poltti niin, ettei oikein nielemisestäkään tullut mitään. Siinä vaiheessa makasin vielä (pitkää) pituuttani, mutta kun aloin nousta ylös huomasin, että sormien nivelet olivat kipeät ja tönköt. Onneksi ei tarvinnut tarttua kynään tai muuhun pieneen esineeseen. Ei olisi nimittäin onnistunut.

Siinä, noin kymmenen minuutin aikana, muistin millaista elämä oli yli vuosi sitten. Muisto siitä tunteesta, että sitä on oikeasti vanha, tulvi mieleeni. Muistin kaikki ne kepulikonstit millä yritin nivelvaivojani lääkitä. Milloin mitäkin tököttiä voitelin sormiini. Linimenttiä, sen sanan olin kuullut lapsena, kun mummo ja pappa sitä käytti. Vanhat ihmiset siis. Muistin kaikki kamalat päivät, kun närästys piti otteessaan ja tuntui kuin olisi he***tin esikartanossa. Sitä ei voi tietää kukaan, joka ei ole sitä kokenut.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että tyhmästä päästä kärsii koko roppa. Nyt viimeistään ymmärrän mitä se tarkoittaa. Ja eihän tästä tarvitse syyttää muita ko itseään. Ja kyllä mie syytänkin.

Vaan ei niin pahaa, etteikö myös jotain hyvää. Tämä oli niin hyvä muistutus siitä, miksi olen valinnut ketogeenisen ruokavalion. Miksi olen yrittänyt tätä hyvää elämää myös muille mainostaa. Tuossa aiemmin kirjoitin, että kukaan, joka ei ole kokenut noita nivel- ja närästysongelmia, ei voi tietää miltä se tuntuu. Mutta kun asian kääntää toisinpäin niin myös tämä hyvä olo minkä ketoruoka antaa, sitäkään ei voi tietää, ellei sitä ole kokenut.

Ketogeeninen ruoka on pitkästi sitä ruokaa mitä meidän esi-isät ja äidit ovat syöneet ja sen turvin eläneet. Ennen viljojen ja sokereiden ja prosessoitujen tuotteiden tuloa. Puhdasta hyvää ruokaa.

Turvottaako sinua? Oletko väsynyt? Maailma tuntuu synkältä? Etkö saa nukuttua? Sattuuko niveliin? Närästääkö? Pitäisikö painoa saada alas?

Nyt olisi hyvä aika tehdä uusi alku oman hyvinvoinnin eteen. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että jos nyt aloitat, niin kesällä olet jo aivan eri ihminen. Kaiken fyysisen hyvän olon paranemisen lisäksi, mahdut todennäköisesti 2-3 numeroa pienempiin vaatteisiinkin. Rantakeleihin ei kuitenkaan ole enää kuin hetki aikaa.

Autan sinua mielelläni, jos joku asia ketoruokavaliossa mieltäsi vaivaa, mutta eniten suosittelen Sinua tutustumaan (*) Ketokickstart-ohjelmaan ja ostamaan sieltä valmennuksen, millä pääset hienosti eteenpäin. Minä ostin silloin vuosi sitten ja en kadu sitä hetkeäkään. Kaikki se materiaali mitä valmennuksessa on, valmentajien tuki ja ennen kaikkea Facebookin-ryhmä, joka tukee sinua tavoitteissasi, olivatpa ne mitä tahansa. Tuosta ylläolevasta linkistä pääset tutustumaan sivustoihin ja, halutessasi, liittymään mukaan.

Jotta tämä opettavainen tarina saisi arvoisensa päätöksen, kerron vielä tähän liittyen yhden asian, joka vahvistaa sitä, että kuinka pahasta nämä hiilarihöttö-kokeilut (ainakin minulle) on. Kävin aamulla puntarilla. + 3 kg viikon takaisesta. Eli hiilihydraatit sitovat nestettä ja se neste tuntuu turvotuksena ja näkyy puntarilla. Olen lähes sata varma, että nyt ryhtiliikkeenä jälkeen ensi viikolla tähän aikaan paino on normalisoitunut siihen missä se tässä painonpudotus-projektissa nyt on.